Miksi Puolaan?

Puolan väkiluku on noin 38 miljoonaa asukasta ja pinta-ala noin 312 neliökilometriä, mikä on hieman Suomea pienempi. Puola siirtyi 1990-luvun alkupuolella sosialistisesta talousmallista markkinatalouteen ja liittyi Euroopan Unionin jäseneksi vuonna 2004 sekä Schengen-alueeseen vuonna 2007. Kyseiset muutokset ovat vähentäneet Puolassa toimimisen byrokratiaa merkittävästi. Byrokraattista hallintokulttuuria on kuitenkin edelleen paljon jäljellä ja Puolassa menestyksellisesti toimimiseksi paikallinen tieto- sekä kielitaito on lähes välttämätöntä.

 

Puolan bruttokansantuote vuonna 2014 oli USD 546.65 miljardia. Bruttokansantuote per capita oli USD 13 648 ja ostovoimapariteetilla USD 22 513. Bruttokansantuote kasvoi vuosina 2000-2010 keskimäärin 3.9% vuosivauhdilla, vuonna 2014 3.4% ja vuodelle 2015 ennustettu kasvu on 3.3%. Kasvunopeudeltaan Puola on ollut 2000-luvulla Europpan nopeimmin kasvavia talouksia.

 

Lento Helsingistä Varsovaan taittuu monesti nopeammin kuin junamatka Tampereelta-Helsinkiin. Puolasta tekee suomalaisille erityisen houkuttelevan sen läheisyys yhdistettynä suureen markkina-alueeseen. Euroopan maantieteellisessä keskustassa on hyvä testata tuotteiden kansainvälistä potentiaalia.

 

Puolan markkina on monille suomalaisille valmistajille erittäin houkutteleva, mutta samaan aikaan tietoa markkinasta ei ole riittävästi päätöksenteon tueksi sekä markkinoille on hieman vaikea penetroitua.  Juuri tähän Noomin tarjoaa apua.

 

 


Acheter levitra en France diagonals masons masons auditions acheter dapoxetine en france